Aikuista ei tarvitse holhota Ajatuksia yksilönvapaudesta, rajoituksista, huonoista laeista ja milloin mistäkin.

Kaikki blogit puheenaiheesta Perustulo

Perustulo on vaikea mitoittaa oikein!

Olen sitä mieltä, että perustulouudistus tarvitaan ja sitä ajaa just meikäläisten puolue eli sosiaalidemokraatit. Perustulo ei vain sellaisenaan tule kysymykseen suorana ja vastikkeettomana tulonsiirtona työkykyiselle työvoimahallinnon käytössä olevalle kansalaiselle eli tässä tapauksessa nykyisin työttömyyspäivärahalla elantonsa ansaitsevaan työttömään.

 

Asuminen ja asunnottomuus!

 

Kyllä perustulolle!

Me piraattit kannatamme perustuloa.  Se vähentäisi byrokratiaa.

Se helpottaisi myös omaa tilannettani huomattavasti. Perjantaina loppuu duunit, kausityö. Eli Te toimisto kutsuu, se ahdistaa.

Itse olen harkinnut oman yrityksen perustamista, mutta se ei ole realistista nykyhetkessä. Jos perustulo niin voisin ottaa riskin helpommin.

Aktiivimalli ei minua tule työlistämään. Mieluusti olisin jatkanut nykyisessä paikassa, mutta kun he eivät halua vakinaistaa tekijöitä.

Riittäisikö 1500 euroa kuussa alle kaksivuotiaasta lapsesta?

Suomen väestöennuste näyttää synkeältä: Nuorten määrä uhkaa vähentyä huomattavasti syntyvyyden laskusta johtuen (stat.fi, 16.11.2018) , ja Väestöliitto julkaisi juuri mediatiedotteen Perhebarometri 2018: Perhepolitiikkaa 2020-luvulla (vaestoliitto.fi, 26.11.2018).

Perustulossa on kyse luottamuksesta ja vallasta

Yle julkaisi tänään tulokset eduskuntapuolueiden puheenjohtajille tekemästään sosiaaliturvakyselystä. Sen perusteella vastikkeellisuutta kannattaa Kokoomus, vastustavat Vihreät ja Vasemmistoliitto, ja loput kannattavat osittain. Tämä jako heijastuu myös suhteessa vastikkeettomaan perustuloon: sitä kannattavat vain Vihreät ja Vasemmistoliitto. Perinteisesti vahvaa perusturvaa ja perustuloa kannattava Keskustakin taipuu vain osittaiseen vastikkeettomuuteen.

Vihreiden nuorten uusi perustulomalli antaa askeleet sosiaaliturvauudistukselle

Vihreät nuoret esittää Suomen sosiaaliturvan uudistamiseksi perustulomallia, jossa jokaiselle 18 vuotta täyttäneelle suomalaiselle maksetaan elämiseen riittävä perustulo ja perustulon asumislisä.

Vihreät nuoret julkistivat Uusi perustulo -pamflettinsa tiedotustilaisuudessa keskiviikkona. Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa kansanedustajat ja asiantuntijavieraat antoivat näkemyksensä sosiaaliturvauudistuksesta.

Rahaa, työtä ja perusturvaa

”Vastikkeeton sosiaaliturva” on muotitermi jota käytetään nyt ahkerasti etenkin työttömyysturvasta puhuttaessa. Termin käyttäjien mukaan yhteiskunnan antaman rahan eteen olisi tehtävä jotain eli vastikkeettoman rahan saajan olisi osoitettava että on todellakin tuen arvoinen.

Asumiseen menee 28% tuloista!

Tuoreiden tietojen mukaan suomalaisella menee asumiseen keskimäärin 28% tuloistaan. Se on eniten koko EU:n alueella. Kaikkialla muualla asuminen on siis halvempaa kuin Suomessa. Kalliin asumisen seurauksena kaupungistuminen vähenee ja talouskasvu hidastuu.

Tuo 28% on siis keskimääräinen asumiskulujen osuus. Köyhällä asumiskulut saattavat olla yli 50% nettotuloista. Sen sijaan varakkailla osuus voi olla vain joitakin prosentin osia.

Kepuko ajaa perustuloa?

Suomenmaa kertoo kummia. Sipilä kertoo puolueensa ajavan perustuloa ensi vaalikaudella. Niin tosiaan, vaalit lähenevät päivä päivältä, ja nyt jo luvataan aika paljon. Toisaalta sama väki ajoi läpi myös perustulokokeilun, josta onkin syytä ottaa oppia – lähinnä mielessä pitäen, että kokeilu oli melko torso.

 

Piraattilaisena sitä pitäisi kai olla vaan tyytyväinen siitä, että oman puolueen ohjelman ideat leviävät. Hyvät ja elinvoimaisimmat ideat, meemit ja geenit siirtyvät eteenpäin.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä