Aikuista ei tarvitse holhota Ajatuksia yksilönvapaudesta, rajoituksista, huonoista laeista ja milloin mistäkin.

Kaikki blogit puheenaiheesta Olutgate

Keskustan paluu menneisyyteen

Keskustan keppanagate on puoluejohtaja Sipilän ensimmäinen suuri munaus, tai ainakin näin uskon. Tosin voihan olla, että puolueen laajassa äänestäjäkunnassa on paljon asian kannattajia, ainakin lestadiolaispiireissä ja siellä kannattajajoukot villiintyvät täysin tästä uuden vuosituhannen tulevasta "alkoholilainuudistuksesta". Sittemmin kyllä monet puolueen jäsenet ovat irtisanoutuneet tästä keppanagatesta, eikä itse puoluejohtajakaan ole liiemmin aihetta kommentoinut.

Miksi keskustan "olutgate" syntyi ?

Aiemminkin olen kirjoittanut nykypäättäjien laiskuudesta.

Olutgate syntyi laiskuudesta.

Oletan että koko Keskustan olutgate syntyi vain siitä syystä, että puolueen isot äijät ajattelivat päästä itse helpomalla. Antaa Annikkan hoitaa tyttöjen juttuja ja vetää puolueen linjat alkoholipolitiikkaan .
Tällöinhän aikaa vaaleihin oli vielä kaksi vuotta.

Vuoden typerin kannanotto

Päivän kuumaksi uutisperunaksi noussut "olut-gate" on kuumentanut keskustelua eri medioissa. Lukuisat keskustavaikuttajat ovat jo tästä "tavoitteesta" sanoutuneet irti sosiaalisessa mediassa ja itsekin näin tein, sillä koen että kannanotto on paitsi hölmö, myös omien tavoitteidensa vastainen. Alkoholin kohtuukäyttö ei ole keneltäkään pois.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä