Aikuista ei tarvitse holhota Ajatuksia yksilönvapaudesta, rajoituksista, huonoista laeista ja milloin mistäkin.

Kaikki blogit puheenaiheesta Liikkumisenvapaus

Minulla on unelma vapaasta joukkoliikenteestä

Tai ainakin uni, jossa kaapuhipit eivät suostuneet käyttämään epävapaita raitiovaunuja. 

(Sisältövaroitus: Jos pidät kaupungibulevardeja autoiluvihamielisinä, ei ehkä kannata lukea eteenpäin.)

Soutajana käytetty orja vastaa itse kaikista kuluista

Valtapolitiikassa ei ole suvaitsevaisia ihmisiä. Jokainen turvapaikanhakija, siirtolainen ja muu rajan ylittävä on hallituksen vastuulla, siten he nauttivat myös hallituksen varmistamaa suojaa ja turvaa. Rajattomasti kaikkialla samanaikaisesti toimiva kapitalismi saa työvoimansa liikkuvista ihmismassoista. Se kaikki perustuu suurten joukkojen kulkueisiin, loputtomasti liikkeellä oleviin aaltomaisiin muuttoliikkeisiin, jotka vuorovesien tavoin työntyvät tai vetäytyvät erilaisten vetovoimatekijöiden seurauksena.

Pidetäänhän huoli, että meillä on Suomessa ihmisille hyvät palvelut

Sosiaalidemokraattien pohjoiskarjalainen kansanedustaja ja Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen on huolissaan Aurinkorannikolla asuvista suomalaisista. Hän jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen Espanjan Aurinkorannikolla asuvien suomalaisten sosiaalityöntekijäpalveluista. (Karjalainen 12.11.2014)
 

Maahanmuutto on vapautettava

Rajat auki! Tehokkain ja parhaiten yksilön vapauksia ja ihmisoikeuksia kunnioittava ratkaisu maahanmuuttokysymykseen on maahanmuuton täydellinen vapauttaminen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä