Aikuista ei tarvitse holhota Ajatuksia yksilönvapaudesta, rajoituksista, huonoista laeista ja milloin mistäkin.

Kaikki blogit puheenaiheesta Lapsilisä

Lapsilisä pitäisi poistaa, osa 2

Edellinen blogikirjoitukseni ”Lapsilisä pitäisi poistaa” poiki paljon keskustelua ja kommentteja etenkin sosiaalisessa mediassa. Lieneekin parasta täydentää edellistä blogikirjoitustani.

Edellisen blogikirjoitukseni pointti oli poistaa lapsilisä 40% eniten tienaavilta perheiltä. Tällä saataisiin aikaan noin 600 miljoonan euron säästöt. Eniten tienaavat tulevat toimeen vallan mainiosti ilman lapsilisiä.

Lapsilisäkö olisi verolle pantava?

HS:n artikkeli (http://www.hs.fi/kotimaa/a1458105996815?jako=eba096035f7e8cf7517e3d4a6eb56f7d) lapsilisien mahdollisesta verottamisesta kirvoitti henkilökohtaisen ajatushautomoni jälleen suoltamaan tekstiä aiheesta.

Lapsilisä pitäisi poistaa

Lapsilisä perustuu Lapsilisälakiin, jonka tarkoitus on tukea lapsiperheitä. Lain mukaan alle 17-vuotiaan lapsen elatusta varten maksetaan valtion varoista lapsilisää. Ensimmäisestä alle 17-vuotiaasta lapsesta maksetaan 95,75 euroa kuukaudessa ja lapsilisän määrä kasvaa aina lasten määrän kasvaessa siten, että viidennestä ja sitä useammasta lapsesta maksetaan maksimimäärä 174,27 euroa kuukaudessa. Yksinhuoltaja saa lisäksi korotusta 48,55 euroa per kuukausi.

Hallintoalamainen vastuussa viranomaisohjeista

Mä kirjeen kelalta sain …………

Kela on tehnyt työtään ja ilmoittanut, että se tarvitsee selvityksen perhe-etuuksien kuulumisesta minulle. Asia ok. Työskentelen Islannin lipun alla laivassa joka seilaa Norjassa pitkään. Koska se on Norjassa niinkin pitkään töissä, Norja on oikeutettu verottamaan palkkaamme. Samalla Norja huolehtii kaikista minulle omana henkilönä kuuluvista sosiaalietuuksista. Kaikki tähän mennessä hienosti.

Hyvätuloiset mukaan talkoisiin - Leikataan lapsilisästä

Mediassa on arvosteltu kovin sanoin nykyisen hallituksen aikeita leikata vähävaraisilta, vanhuksilta, lapsilta jne. Eli juurikin heikoimmassa asemassa olevilta. Hyvätuloisia kosiskellaan mukaan talkoisiin pyytämällä, kun heikommassa asemassa olevilta viedään kysymättä. En itsekkään ymmärrä halua leikata heikoimmassa asemassa olevilta ja meidän tulevaisuudelta, eli lapsilta ja nuorilta.

 

Heittää ilmoille ajatuksen joka voitaisiin nyt toteuttaa. Mallista on jo aiemminkin keskusteltu, mutta siihen ei olla puututtu.

 

Lapset ensin, vaikka heikoille jäille.

Lapsilisien leikkaus on puhuttanut paljolti, mutta asiasta ei pääse mihinkään, valtio ajaa pienituloisimmat väkisin sosiaalitoimen asiakkaiksi, säästääkseen omissa menoissaan, taas sitä kuuluisaa peiton jatkamista, mutta samalla on hyvä huomata että lapsivähennyksen kompensaatio ei kohtele oikeastaan ketään tasapuolisesti.

Ohessa muutama linkki kirjoituksiin asiasta. Äänestäjän kannattaa miettiä haluaako tukea tätäkin leikkauspolitiikkaa, vai kannattaisiko vielä kerran miettiä, mitä on luvassa jos samat kahkulat istuvat seuraavankin kauden samoilla tuoleilla.

Investointeja tulevaisuuteen

Kolme asiaa pitää yhdistää: oppivelvollisuuden jatkaminen, lapsilisät ja opintotuki. Laajan yleissivistävän koulutuksen takaaminen kaikille on sekä yksilön että yhteiskunnan etu.

Samalla kun suomalaisten yleinen koulutustaso on ajan saatossa parantunut, ovat myös työelämän vaatimukset muuttuneet siten, että koulutusta vaille jääneet nuoret ovat suuressa riskissä jäädä syrjään.

Sormet pois etuuksista.

 

Vaikka valtio vapautettaisiin  eläkkeistä, työttömyyskorvauksista, opintutuesta ja lapsilisien rahoituksesta, sen talous olisi silloinkin vain nippa nappa tasapainossa.

Suorat tuet kansalaisille olivat vuonna 2013 alle 10 mrd euroa. Sosiaaliturvan kustannukset olivat kuitenkin yli 60 miljardia, josta valtio maksoi kolmanneksen ja kunnat 20 prosenttia. Todellisia turvan rahoittajia ovat yritykset, jotka maksoivat kakusta 50 prosenttia.

 

http://jussinvest.blogspot.fi/2015/03/sormet-pois-elakkeista-lapsilisist...

Perustulomallin rakentaminen vaatisi huolellisuutta

Perustulokeskustelussa pohditaan usein sitä, ketkä henkilöt ja mitkä puolueet suhtautuvat perustuloon myönteisesti ja mitkä kielteisesti. Jos kysymys on ammattipoliitikoista ja pidempiaikaisista eduskuntapuolueista, todellisuudessa kysymys on siitä, ketkä myöntävät perustulon olevan talous- ja sosiaalipoliittisesti hankala konsepti ja ketkä vastoin parempaa tietoaankin väittävät sen olevan yksinkertainen konsepti.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä