Aikuista ei tarvitse holhota Ajatuksia yksilönvapaudesta, rajoituksista, huonoista laeista ja milloin mistäkin.

Kaikki blogit puheenaiheesta Hallituksen leikkauslista

Kompromissi palkankorotusneuvotteluihin ja nollatuntisopimuksiin

Ammattiyhdistysväki on innoissaan nousukauden saapumisesta Suomeen. Kikyssä esimerkiksi osan lomarahoistaan menettäneet mielensä pahoittaneet ovat povaamassa toinen toistaan suurempia korotuksia syksyn neuvotteluihin. Julkisuudessa on vertailtu tilannetta ulkomaiden esimerkkeihin, joissa on saatu neuvoteltua jopa 2-6% vuotuisia korotuksia. Vaikka sympatiani ovat jokaisen palkkatyöläisen puolella, niin esittäisin silti kansakunnan etujen nimissä palkankorotusten nollalinjan jatkamista. Syitä sille on vaikka kuinka.

Tietämättömyyden peiton alle

Kun eduskunnassa puhutaan tietämättömyydestä ja peitoista, kysymys on hallitsijan päiväunista torkkupeiton alla. Kuitenkin eettisen yhteiskuntasuunnittelun kohdalla tietämättömyys ei ole aina huono asia. John Rawls kehitti ajatuksen siitä että yhteiskuntaa suunnitellessa päättäjät eivät tietäisi mihin sukupuoleen ja sosiaaliluokkaan ja vastaavaan he kuuluisivat sitten kun yhteiskunta on tehty valmiiksi.

Miksi Islanti ei kelpaa talouskasvun mallimaaksi?

Lähipäivinä on uutisoitu Ruotsin, Saksan, Britannian ja Espanjan talouskasvujen syistä ja selityksissä korostuivat työelämän joustot, paikallinen sopiminen, sääntelyn purkaminen, leikkaukset sekä työajan pidentäminen. Tutulta kuulostavia työkaluja meidänkin hallituksemme työkaluvalikoimassa. Katsotaanpa tarkemmin minkälaista yhteiskuntaa niillä on syntynyt.

Turvapaikkahakijat hallituksen suojakilpenä!

Minusta hienointa ja VÄHINTÄ mitä hallitus on tehnyt on tuomita Lahden rastistisen mielenonsoituksen. Hyvä, olemme edistyneet! Valtiovarainministeri Alexander Stubbin Facebook päivtykseen asian tiimoilta on ilmestynyt huolestuneen kansalaisen vesti, joka tavoittelee Pääministeri Juha Sipilää. Tässä osa viestistä:

Hallitus lyö maassa makaavaa

Totesin kuukausi sitten, että palkansaajia ei voi verottaa enempää. Tästä huolimatta hallituksen moukarointi kohdistuu edelleen lähes pelkästään palkansaajiin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä