Aikuista ei tarvitse holhota Ajatuksia yksilönvapaudesta, rajoituksista, huonoista laeista ja milloin mistäkin.

Liberaali alkoholipolitiikka ei romuta pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa

Kommenttini PS:n kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan blogikirjoitukseen Liberaali alkoholipolitiikka romuttaisi pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa

 

Allaoleva teksti löytyy myös kyseisestä blogista, mutta halusin saada sen myös tänne, sillä en oleta että minun kirjoituksiani seuraavat välttämättä seuraisivat hänen kirjoituksiaan.

 

Suomen tämänhetkinen alkoholipolitiikka on joko tiukkapipoisen tai uskonnollissävytteisen (tai yhdistelmän molemmista) edustajalauman tekele. Koko ajan vedotaan kansanterveydellisiin vaikutuksiin ja sairauksien hoidon kustannuksiin, ja kuitenkin samaan aikaan jätetään täydellisesti huomiotta se pieni sivuseikka, että matkustajatuonti Virosta on niin suurta, että jos niistä edes puolet saataisiin jäämään kotimaahan, sillä veropotilla hoidettaisiin kummasti kaikki mahdollisesti lisääntyneen alkoholinkulutuksen mukanaan tuomat sairaudet. Puhutaan siis miljoonista euroista - minulla ei nyt tässä ole faktaa tarjota, vain summittainen muistikuva, että se matkustajatuonnin aiheuttama veromenetys oli arviolta 26 milj. euroa. Ja tuo on siis vain se raha mitä me suomalaiset kannamme todennetusti Viron hyvinvoimiseksi ja sitten tulee päälle se ns. pimeä tuonti. Sitäkin on varmasti paljon. Ja senkin verohyöty valuu Viroon, kiitos idioottimaisen alkoholipolitiikkamme.

Itärajan asukkaat puolestaan käyvät mielellään siellä rajan takana ja tuovat tuliaisina vähän miestä väkevämpää "omaan käyttöön" - mitä nyt vähän naapureille ja kylän juopoille myydään. Ja ne verot, ne eivät vieläkään jää Suomeen käytettäväksi meidän hyödyksemme.

Minun mielestäni Alkon monopoliasema tulisi purkaa täydellisesti. Alko voisi hyvin toimia alkoholin tukkuliikkeenä maassamme, josta sitten yksityiset, velvoitteensa ja valvontansa mallikkaasti suorittavat alkoholin myyntiluvan saaneet liikkeet voisivat tilata valikoimiinsa tuotteita. Usein se olisi heille helpompaa ja turvallisempaakin, kuin tilata suoraan jostain esim. Afrikan mantereelta. Alkolla on kuitenkin jo hyvä tavarantoimittajaverkosto olemassa.

Samalla alkoholin verotus tulisi saattaa yleiseurooppalaiselle tasolle, maailman huipun sijasta. Näin saisimme matkustajatuonnin tyrehtymään nopeasti, ja ne kaivatut veroeurot jäämään meidän hyödyksemme. Samalla asettaisimme Ruotsille ja Norjalle vahvoja paineita toimia houkuttelemalla sieltä rahaa sisään meille. Pohjois-Suomessa olisi varmasti vilkasta kysyntää naapurimaan kansalaisten toimesta suomalaisen alkoholiliikkeen tuotteista. Ja sehän toisi samalla myös niin kaivattuja työpaikkoja.

Tässä yksi esimerkki, kuinka homma voisi toimia. Se että EHYT ry:n lobbarit ja THL:n tutkimustulokset väittävät alkoholin haittojen olevan suuremmat kuin mitä ne ovatkaan, on johtanut tähän nykyiseen tilanteeseen, koska arvon edustajia on viety kuin pässejä narusta silmälaput silmillä kaalimaan ohi.

 

Mielelläni saisin faktatietoa matkustajatuonnin määrästä ja sen aiheuttamasta veromenetyksestä Suomen valtiolle. Tuo mainitsemani lukema on valtiovarainministerin esimerkkiä seuraten ihan hatusta heitetty (tai ei oikeasti sitäkään... hatara muistikuva ennemminkin). Sori siitä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Jarmo Halttu

Eiköhän se ole tullut selväksi, että tämä kieltolakia imitoiva holhous politiikka on tullut tiensä päähän . Tervetuloa järki politiikka.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Alko Oy:lla ei ole ollut alkoholin tukkumyyntitoimintaa vuodesta 1995 lähtien, koska EU edellytti, ettei alkoholin vähittäismyyntimonopolia harjoittava yritys saa tällaisia toimintoja hoitaa. Tätä tarkoitusta varten erotettiin Alkosta Altia Group, sittemmin Altia Oyj, joka toimii isona alkoholin tukkuliikkeenä ja maahantuojana kilpaillen yksityisten toimijoiden kanssa.

Käyttäjän MikaelNerve kuva
Mikael Nerve

Kiitos tarkennuksesta.

Eli Alkon monopoliaseman purku olisi vielä perustellumpaa purkaa. Annetaan sen olla yksi toimija alalla, ja annetaan yksityisten, vastuullisesti toimivien yrittäjien kilpailla sen kanssa. Ei jokaisella syrjäkylällä täytyisi omaa Alkoa olla, paikallinen kauppias, vaikka sitten suurten ketjujen ulkopuolinen, voisi tyydyttää omalla suppealla valikoimallaan pienen kyläyhteisön viinatarpeet.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Ja mitä Viron tuontiin tulee, pitää muistaa, että monet sosiaali- ja terveysalan toimijat eivät halua Suomen mukautuvan halvempaan ja helpommin saatavissa olevaan alkoholin tarjontaan täällä päin, koska pidempiaikaisena tavoitteena on Viron rajan laittaminen kiinni turistialkoholilta ja tiukkojen tuontikiintiöiden palauttaminen rajatarkastusten ohella. Alkoholin vapaa tuonti omaan käyttöön saattaa olla ohimenevä historiallinen välivaihe.

Tällaisten kyseenalaisten tarkoitusperien ajaminen voi hyvinkin tulla mahdolliseksi, jos Euroopan Unioni ajautuu muista syistä, kuten maahanmuuttokysymyksiä ja Schengenin sopimusta koskevien riitojen takia hajautumiskehitykseen.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Jos alkoholi vapautetaan Suomessa kauppoihin, niin kansa juo itsensä hengiltä viikossa.

Käyttäjän MikaelNerve kuva
Mikael Nerve

Ja kaikki varmasti juovat täydellä raivolla kiskoen kirkasta kitusiin?
Pahimpia ongelmakäyttäjiä varmasti muutama putoaisi pulkasta, mutta alun piikin jälkeen käyttö varmasti tasaantuu.

Mitä tapahtui 2004 jolloin alkoholin hintaa laskettiin? Tuli ostopiikki, kun köyhä kansa epäuskoisena meni ostamaan viinaksensa Suomesta, eikä enää samaan tahtiin lähtenyt Vironreissuille. Verorahat jäivät meille, ja noilla verorahoilla saatiin työtä monelle (mm. sairaaloiden hoitohenkilöstölle).

Kysynkin siis, tulisiko itsellesi pakottava tarve ostaa viinaa jos sitä saisit maitokaupasta? Tai jos se olisi halvempaa? Jäisikö perhe ja muut ostokset lehdelle soittelemaan, kun isännälle iski ränni päälle kun viinapullon näki?

Minä en näe tuollaista kauhukuvaa mitenkään realistisena.

Toimituksen poiminnat